APURAHA JUGOSLAVIAAN. HANKITAAN AUTO.

 

Ljubljanan kattoja

 

 

 

 

Vuonna 1971 toukokuussa siirryin silloisesta työpaikastani Haagan Hotelli- ja Ravintolaopistosta Lappeenrantaan Saimaan Matkailijayhdistyksen kesähotelliin kesän kestävällä määräaikaisella työsopimuksella. Syksyksi olin saanut vajaaksi puoleksi vuodeksi apurahan tutustuakseni ja työskennelläkseni hyväksytyn ohjelman mukaisesti Jugoslavian matkailuelinkeinon kohteissa. Sovitut paikat olivat lähinnä Sloveniassa, eli Ljubljana, Portoroz, Piran, Kranjska Gora ja Bled. Lisäksi oli mahdollista tutustua rannikkoon laajemmin. Kevääksi -72 olin hakenut ja saanut vastaavan lyhyemmän setin Bulgariasta.

 Bled

 

Vaimoni oli juuri valmistunut Helsingin yliopistosta, joten hänkin pääsi tulemaan mukaan. Lähdimme syyskuun puolessa välissä Lomamatkojen viikon pakettimatkalla lentäen Varnaan. Jätimme paluulennon käyttämättä ja jatkoimme junalla Sofian ja Belgradin pysähdysten kautta Ljubljanaan.

Ljubljanassa tukikohtani oli paikallinen hotelli- ja ravintola-alan oppilaitos ”Hotel Bellevue”, josta tein ohjelman mukaisia tutustumisia.

 

 

Šestica

 Työskentely oli hiukan hidastempoista ja usein lähes vapaaehtoista, joten muille harrastuksille jäi hyvin tilaa. Vietimme paljon aikaa opiskelijoiden suosimissa ravintoissa Koperissa ja Šesticassa, jossa tutustuimme muun muassa Piranista kotoisin olevaan opiskelijaan Ninoon ja saksalaiseen Wilhelmiin, jonka kautta myös paikalliseen pikkuhuijariin Mario'on.

Nino järjesti meille myös tekemistä ja pientä ”lisäansiota”. Olimme mukana taittelemassa radikaalia studenttilehteä ja sittemmin (varsinkin vaimo) myymässä sitä kadulla myyntipöydän takana. 

Joulukuu -71 Lehteä kasataan käsityönä

Myyntipöytä ja Arja Nama tavaratalon edessä

No. Tienestit meni kyllä sivu suun, kun Nino ryhtyi opiskelun ohella opiskelijabändin manageriksi. Oli sitä mieltä, että managerin pitää olla siisti ja joutui siksi ostamaan meidän ”yhteisillä” hankkeilla edustavat uudet housut.

Wilhelm edusti joitakin länsisaksalaisia tiedoitusvälineitä Slovenian alueella. Hänellä oli omistuksessaan Jugon vierasrekisterissä oleva kokenut ja vähän romuinen Ford Taunus 12 M, josta hän halusi päästä eroon. Koska olimme jo aiemmin ajatelleet tutustua omin päin Kroatian rannikkoon, ajaa kevääksi Bulgariaan ja lisäksi oli tarve käydä Berliinissä varmistamassa, jos mahdollista, stipendi kesäksi nykyisen hyvän apurahaputken jatkoksi Cornell'in yliopistoon New Yorkin Ithacaan.

Tarpeita ja haaveita oli muitakin, kuten kiertely Välimeren ympärillä ennen Bulgariaan menemistä.

Toteutuva toiveiden kartta.

 

Kaupat syntyivät Marion innokkaalla avustuksella. Hintapyyntö oli 1500 dm ja me tarjosimme 1000. Sovittiin 1000 + iso ateria juomineen.

Jossain vaiheessa sovimme Mario'n kanssa, että teemme autolla kierroksen Itävalta-Italia-Ljubljana vaimojen (Mario'n vaimo Moica) kanssa. Tarkoituksena oli samalla Itävallassa hankkia autoon varaosia, joita ei Jugossa länsiautoon ollut. Heti rajan yli ajettua ilmeni, että oli jonkun pyhimyksen päivä ja kaikki liikkeet oli suljettu. Ei siis varaosia. Muuten kaikki meni hyvin Italian Tarvisioon saakka, jossa auto piiputti. Korjaamot oli kiinni, joten päätettiin, että auto jätetään sinne ja Mario hoitaa seuraavana päivänä remontin. Kysymys kuului, kuinka pääsemme yöksi takaisin Ljubljanaan. Mario meni karabinieeriasemalle setvimään tilannetta ja palasi sieltä ystävällisen karabinieerin kanssa, joka oli luvannut heittää Marion pyynnöstä meidät rajalle. Kun päästiin rajalle Mario houkutteli karabinieerin viemään meidät vielä rajan Jugoslavian puolelle läheiseen Kranjska Goraan, josta lähtisi bussi Ljubljanaan. Karabinieerilla ei ollut passia, mutta Mario puhui hänet rajan yli. Kylässä ei Marion selvittelyn mukaan enää bussia tänään lähtenytkään, ja että voitaisiinko meidät heittää seuraavaan kaupunkiin, kun täällä nyt ollaan. Näin tapahtui ja näin kävi seuraavassakin paikassa. Lopulta oltiin Ljubljanassa Marion isovanhempien kotona kahvilla italiaa puhuvan karabinieerin kanssa (Mario puhui sujuvaa italiaa). Mario keksi (kai ehkä kuului hänen suunnitelmaansa), että hänhän pääsee samalla kyydillä takaisin Tarvisioon. Me istuttiin sanattomina ja italiaa taitamattomina miehen kanssa kolmestaan kahvilla kun Mario vielä päätti mennä kaikessa rauhassa suihkuun ja vaihtaa puhdasta päälle. Karabinieeri esitteli sillä aikaa meille lompakostaan valokuvia. ”Bambino.” "Bella, bella."

Mario meni siis takaisin Italian puolelle ja kaiken kukkuraksi pyrki majoittumaan yöksi karabinieerin kotiin olohuoneen sohvalle. No. Italialaisen vaimo oli heittänyt Marion ulos. Auto saatiin korjattua ja Mario palasi sillä Ljubljanaan. Ilmeisesti auton korjauslaskussa oli provisiot myös Mariolle. Myöhemmissa vastaavissa tilanteissa satuimme huomaamaan, kun hän sipaisi myös siivun käteistä maksuista itselleen. Mutta Mariosta oli kyllä myös paljon apua. Hän junaili minulle Ljubljanan yliopiston opiskelijakortin (väitti dekaanille, että joutuisin keskeyttämään nykyisen ”työskentelyn ja opinnot” Jugossa, ellei minulla olisi todistaa Suomen viranomaisille kytköksestä yliopistoon.). Siitä oli suurta apua muun muassa alennusten ja erilaisten opiskelijaetujen suhteen.

 

Joulun jälkeen asemapaikakseni tuli Portoroz ja siirryimme asumaan läheiseen Piraniin, Ninon vanhempien omakotitalon alakertaan. Työpaikkanani oli Stari Palacen vastaanotto ja samalla tutustuin alueen turismiin, ravintoloihin kylpylöihin ja hotelleihin.