APURAHA JUGOSLAVIAAN. HANKITAAN AUTO.

 

Ljubljanan kattoja

 

 

 

 

Vuonna 1971 toukokuussa siirryin silloisesta työpaikastani Haagan Hotelli- ja Ravintolaopistosta Lappeenrantaan Saimaan Matkailijayhdistyksen kesähotelliin kesän kestävällä määräaikaisella työsopimuksella. Syksyksi olin saanut vajaaksi puoleksi vuodeksi apurahan tutustuakseni ja työskennelläkseni hyväksytyn ohjelman mukaisesti Jugoslavian matkailuelinkeinon kohteissa. Sovitut paikat olivat lähinnä Sloveniassa, eli Ljubljana, Portoroz, Piran, Kranjska Gora ja Bled. Lisäksi oli mahdollista tutustua rannikkoon laajemmin. Kevääksi -72 olin hakenut ja saanut vastaavan lyhyemmän setin Bulgariasta.

 Bled

 

Vaimoni oli juuri valmistunut Helsingin yliopistosta, joten hänkin pääsi tulemaan mukaan. Lähdimme syyskuun puolessa välissä Lomamatkojen viikon pakettimatkalla lentäen Varnaan. Jätimme paluulennon käyttämättä ja jatkoimme junalla Sofian ja Belgradin pysähdysten kautta Ljubljanaan.

Ljubljanassa tukikohtani oli paikallinen hotelli- ja ravintola-alan oppilaitos ”Hotel Bellevue”, josta tein ohjelman mukaisia tutustumisia.

 

 

Šestica

 Työskentely oli hiukan hidastempoista ja usein lähes vapaaehtoista, joten muille harrastuksille jäi hyvin tilaa. Vietimme paljon aikaa opiskelijoiden suosimissa ravintoissa Koperissa ja Šesticassa, jossa tutustuimme muun muassa Piranista kotoisin olevaan opiskelijaan Ninoon ja saksalaiseen Wilhelmiin, jonka kautta myös paikalliseen pikkuhuijariin Mario'on.

Nino järjesti meille myös tekemistä ja pientä ”lisäansiota”. Olimme mukana taittelemassa radikaalia studenttilehteä ja sittemmin (varsinkin vaimo) myymässä sitä kadulla myyntipöydän takana. 

Joulukuu -71 Lehteä kasataan käsityönä

Myyntipöytä ja Arja Nama tavaratalon edessä

No. Tienestit meni kyllä sivu suun, kun Nino ryhtyi opiskelun ohella opiskelijabändin manageriksi. Oli sitä mieltä, että managerin pitää olla siisti ja joutui siksi ostamaan meidän ”yhteisillä” hankkeilla edustavat uudet housut.

Wilhelm edusti joitakin länsisaksalaisia tiedoitusvälineitä Slovenian alueella. Hänellä oli omistuksessaan Jugon vierasrekisterissä oleva kokenut ja vähän romuinen Ford Taunus 12 M, josta hän halusi päästä eroon. Koska olimme jo aiemmin ajatelleet tutustua omin päin Kroatian rannikkoon, ajaa kevääksi Bulgariaan ja lisäksi oli tarve käydä Berliinissä varmistamassa, jos mahdollista, stipendi kesäksi nykyisen hyvän apurahaputken jatkoksi Cornell'in yliopistoon New Yorkin Ithacaan.

Tarpeita ja haaveita oli muitakin, kuten kiertely Välimeren ympärillä ennen Bulgariaan menemistä.

Toteutuva toiveiden kartta.

 

Kaupat syntyivät Marion innokkaalla avustuksella. Hintapyyntö oli 1500 dm ja me tarjosimme 1000. Sovittiin 1000 + iso ateria juomineen.

Jossain vaiheessa sovimme Mario'n kanssa, että teemme autolla kierroksen Itävalta-Italia-Ljubljana vaimojen (Mario'n vaimo Moica) kanssa. Tarkoituksena oli samalla Itävallassa hankkia autoon varaosia, joita ei Jugossa länsiautoon ollut. Heti rajan yli ajettua ilmeni, että oli jonkun pyhimyksen päivä ja kaikki liikkeet oli suljettu. Ei siis varaosia. Muuten kaikki meni hyvin Italian Tarvisioon saakka, jossa auto piiputti. Korjaamot oli kiinni, joten päätettiin, että auto jätetään sinne ja Mario hoitaa seuraavana päivänä remontin. Kysymys kuului, kuinka pääsemme yöksi takaisin Ljubljanaan. Mario meni karabinieeriasemalle setvimään tilannetta ja palasi sieltä ystävällisen karabinieerin kanssa, joka oli luvannut heittää Marion pyynnöstä meidät rajalle. Kun päästiin rajalle Mario houkutteli karabinieerin viemään meidät vielä rajan Jugoslavian puolelle läheiseen Kranjska Goraan, josta lähtisi bussi Ljubljanaan. Karabinieerilla ei ollut passia, mutta Mario puhui hänet rajan yli. Kylässä ei Marion selvittelyn mukaan enää bussia tänään lähtenytkään, ja että voitaisiinko meidät heittää seuraavaan kaupunkiin, kun täällä nyt ollaan. Näin tapahtui ja näin kävi seuraavassakin paikassa. Lopulta oltiin Ljubljanassa Marion isovanhempien kotona kahvilla italiaa puhuvan karabinieerin kanssa (Mario puhui sujuvaa italiaa). Mario keksi (kai ehkä kuului hänen suunnitelmaansa), että hänhän pääsee samalla kyydillä takaisin Tarvisioon. Me istuttiin sanattomina ja italiaa taitamattomina miehen kanssa kolmestaan kahvilla kun Mario vielä päätti mennä kaikessa rauhassa suihkuun ja vaihtaa puhdasta päälle. Karabinieeri esitteli sillä aikaa meille lompakostaan valokuvia. ”Bambino.” "Bella, bella."

Mario meni siis takaisin Italian puolelle ja kaiken kukkuraksi pyrki majoittumaan yöksi karabinieerin kotiin olohuoneen sohvalle. No. Italialaisen vaimo oli heittänyt Marion ulos. Auto saatiin korjattua ja Mario palasi sillä Ljubljanaan. Ilmeisesti auton korjauslaskussa oli provisiot myös Mariolle. Myöhemmissa vastaavissa tilanteissa satuimme huomaamaan, kun hän sipaisi myös siivun käteistä maksuista itselleen. Mutta Mariosta oli kyllä myös paljon apua. Hän junaili minulle Ljubljanan yliopiston opiskelijakortin (väitti dekaanille, että joutuisin keskeyttämään nykyisen ”työskentelyn ja opinnot” Jugossa, ellei minulla olisi todistaa Suomen viranomaisille kytköksestä yliopistoon.). Siitä oli suurta apua muun muassa alennusten ja erilaisten opiskelijaetujen suhteen.

 

Joulun jälkeen asemapaikakseni tuli Portoroz ja siirryimme asumaan läheiseen Piraniin, Ninon vanhempien omakotitalon alakertaan. Työpaikkanani oli Stari Palacen vastaanotto ja samalla tutustuin alueen turismiin, ravintoloihin kylpylöihin ja hotelleihin.

Jugoslavia - Gibraltar 07.02.-18.02.1972

 

 

 Taunus Jugon Portorozissa. Tämä näkymä tuli tutuksi.

Oli siis ostettu auto, jolla oli tarkoitus jatkaa matkaa kohti "uusia seikkailuja". Apurahakauteni Jugoslaviassa lähestyi helmikuussa loppuaan, joten sovin, että tutustun Kroatian rannikkokohteisiin omin päin, kun on kulkuneuvokin käytettävissä. Autolle oli tosin suunniteltu ennen Kroatian rannikkoa ja Bulgariaa muita retkiä.

Kun kahden apurahan (Jugo-Bulgaria) välille jäi sopivasti yli kaksi kuukautta, niin olimme päättäneet lähteä  saksan  tonnilla  ostamallamme kokeneella Taunus 12 M kotterolla reissuun. 

 Kuittasin loput Jugon apurahasta ja starttasimme 07.02.1972 matkaan Koperin huoltoasemalta. Paikallinen ystävämme Nino oli saattamassa meitä ja kehui rinta kaarella paikalla olijoille, että hänen kaverinsa ovat menossa autolla Afrikkaan ja Saharaan. Tämä oli myös totta. Nokka käännettiin kohti Italiaa, Ranskaa ja sitten Gibraltaria. Huoltoaseman pojat jäivät naureskentelemaan ”heh heh Saharaan?”, kun Nino tuli auttamaan meitä työntämään auton käyntiin.

Jugo-Gibraltar reitti. Poikkiviivat yöpymispaikkoja.  

 

 

 

Lähdön hetkellä varallisuutemme oli 1300 DM ja 4840 SH sekä bensakuponkeja 60 l.

                                                                                                                       Ensimmäinen reissuyö vietettiin Venetsian lähellä meren äärellä. Nukuimme autossa, niin kuin tulevatkin yöt yli kahden seuraavan kuukauden ajan. Seuraavina olivat San Remo, Nizza, Marseilles ja pari yötä Barcelonan tienoilla.

Matkasimme Italian, Ranskan ja Espanjan rannikkoteitä pitkin. Yleensä kaikki meni hyvin. Ensimmäinen hengästyttävä tilanne ajaessa tuli, kun Ranskassa pitkällä suoralla rekkaa  ohittaessa Taunuksen etupelti irtosi etuosastaan ja nousi pystyyn tuulilasin eteen. Onneksi sivuikkuna oli auki ja pystyin kurkkimaan siitä turvallisen reitin tienvarteen. Pysähdyimme huokaamaan ja sitomaan konepeltiä rautalangalla moottorin peitoksi. Muistoissani paikka oli puisto tai hautausmaa. En tiijä.       

 Ennen Barselonaa yövyimme maantien levennyksellä kukkulan kainalossa. Aamuyöllä herättiin. Outoja hahmoja tuli kiväärien kanssa letkana kuin väijyen alas kukkulan rinnettä. Onneksi ohittivat meidät, vaikkakin autoa viistäen. Tarkemmin nähtyinä olivat sotilaita. Lienee ollut yöharjoitus. Säikähdys meni ohi.                        

Jo kukkii kirsikat Espanjassa

 

Torremolinoksen ja Fuengirolan tienoilla roikuimme pari päivää pesemässä pyykkejä ja    hakeutumassa suomalaisten seuraan udellaksemme mitä pohjoiseen kuuluu. Törmäsimme pariin nuoreen ja kyselimme ”mitä Suomeen kuuluu”? Vastaus oli ”ei me tiedetä. Ollaan oltu jo kohta kaksi viikkoa”. Kysymys oli aitoa tiedonjanoa, sillä ei ollut kännyköitä eikä oikein mitään mahdollisuutta saada ajankohtaista tietoa Suomesta. Espanjan kieli ei meiltä luonnistanut.

               Pyykkitupa ja kuivaushuone

Gibraltar illalla. Ei löytynyt siltaa Afrikkaan.

 

 

 

Gibraltarille saavuttiin 17.02.72 myöhään illalla ja takana oli silloin matkaa Jugosta yli 3000 kilometriä. Olimme jotenkin kuvitelleet, että salmen yli johtaisi silta, jota pitkin köröttelisimme suoraan Afrikan maaperälle. Ei, ei se ollut niin, joten seuraavana aamuna auto lastattiin Algericasissa lauttaan suuntana Gibraltarin salmen Afrikan puoleinen ranta, eli Ceuta. Selvisimme kunnialla raja- ja tullimuodollisuuksista, vaikka se häslinki tuntui välillä toivottomalta. Lukuisa joukko ”fiksareita” roikkui sivuikkunoissa ja tarjosi palveluksiaan kaikkeen mahdolliseen. Salmen ylitys maksoi siihen aikaan yhteensä 62 fim                                                                                                                                                                                                                                                                   

Yöpaikoiksi matkan varrella oli valikoitunut yleensä paikka, jossa oli alamäki ja/tai helppo työntää. Auton akku oli jo tässä vaiheessa siinä kunnossa, että joskus virta oli niin vähissä, että kovin montaa kertaa ei kylmää moottoria auttanut startata, jolloin varmuus oli valttia. Lämpimällä moottorilla ei ongelmaa ollut.

SEURAAVANA MAROKKO, VIISUMI, ALGERIAN RAJA